torstai 16. maaliskuuta 2017

Kesäisiä lapsuusajan muistoja

Toissailtana juteltiin äitini kanssa puhelimessa ja jostain syystä aloimme muistella perheemme piknik-retkiä luontoon kauan-kauan sitten. Patikoimme usein viikonloppuisin muutaman kilometrin päässä olevalle pienelle joelle, jossa levitettiin maahan huopa ja nautittiin retkieväät ja kyllä ne maistuivatkin raittiissa ilmassa herkullisilta.
Joskus ongittiin rannalla pikkukaloja ja toisinaan kerättiin kauniit kukkakimput kotiin viemisiksi. Oi niitä aikoja!

Mietittiin äidin kanssa, että olisipa hauska tehdä tuollainen retki vielä joskus, niin että myös lapsenlapset ja lapsenlapsen lapsetkin olisivat mukana (4 polvea).

Puhelun päätyttyä jäi keskustelumme vielä pyörimään mielessäni ja muistelin kuinka kauniiden niitty- ja peltomaisemien, sekä vilpoisten metsien halki sinne joen rantaan taivallettiinkaan.
Tuohon aikaan oli vielä ihania luonnonvaraisia kukkaniittyjä moninaisine kasveineen, perhos- ja hyönteislajeineen.

Niin vahvasti jäi nuo lapsuusajan kauniit muistot mieltä kiehtomaan, että heti aamulla piti alkaa tekemään kortteja kukkaniityistä. Nämä kortit maalasin ensiksi akvarelleillä ja tänään viimeistelin ne muutamilla tussipiirroksilla ja irtokoristeilla. Tällä kertaa tein normaalin postikortin kokoisia kaksiosaisia kortteja (n 11,0 x 15,5cm), joiden ajattelin sopivan vaikka onnittelukorteiksi kesän juhliin.






5 kommenttia:

  1. Upeita kortteja! Ihania nuo vesivärin valumat.
    Kiitos kauniista muistoista. Toivottavasti retkenne onnistuu uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Uuna! Nyt on jo suunnitelmissa toteuttaa isolla joukolla jonkinmoinen kevätpiknik toukokuussa isäni 80v-päivänä hänelle yllätyksenä. Tilauksessa on lämmin ja kaunis kevät, jotta retki voidaan toteuttaa.

    VastaaPoista
  3. Oi oi näitä ihanuuksia taas.

    Kiitos myös upeuksista, jotka juuri laitoin blogiini esille. Minun kirjeeni lähtee huomenna postiin

    VastaaPoista