tiistai 23. elokuuta 2016

ATC-cards, series 24, Sävelten siivin

Eilen oli askartelupäivä ja sain valmiiksi jopa kolme pientä sarjaa ATC-vaihtokortteja. Kaikki ovat erityylisiä ja vain muutaman kortin kokoisia.

Ajattelin, että käytän koko päivän askarteluun ja sitten rupeankin keskittymään muutaman taulun maalaamiseen ja siirrän korttitehtailut myöhempään syksyyn.
Sillä marraskuussa on taas KuumArt:n jyrytetty syysnäyttely ja sinne yritän tehdä pari teosta, joiden ideat ovat muhineet päässäni koko kesän ja ovat nyt toteutusta vaille valmiit. Muutama luonnos vielä paperille ja sitten työstö kankaalle. Toivotaan vaan, että ideani ja toteutukseni on riittävän hyvä, jotta läpäisee myös jyrytyksen. Ja tässä jo vähän esitietoa tulevasta näyttelystä:
KuumArt ry:n Syysnäyttely järjestetään Lohjan kirjastossa, Linderinsalissa 2.-18.11.2016. Näyttelyn teemana on Välähdyksiä. Laittakaapa jo kalenteriin ylös ja tulkaa sitten tutustumaan taideyhdistyksemme jäsenten näyttelyyn.

Eilen päivitin jo pienen kahden kortin sarjan Kesän muistoista ja tässä tulee seuraava vaihtoon tekemäni neljän kortin vintagehenkinen sarja, Sävelten siivin:



 121.  Yhteinen sävel 1/4,  VAIHDETTU!


122.  Suudelmin suljetut kirjeet 2/4


123.  Sydämeni laulu 3/ 4,  VAIHDETTU!

124.  Sävelten siivin 4/4,  VAIHDETTU!








4 kommenttia: