maanantai 23. toukokuuta 2016

ATC 10.series

Parin viikon mittainen kevätloma mökillä on nyt takanapäin. Mieli levännyt ja kroppa saanut liikuntaa. Tein tietoisen valinnan jättämällä kannettavan kotiin, jottei loma mene tietokoneen ääressä istumiseen. Etusijalle asetin mökin ja terassien kevätsiivouksen, kasvihuoneen pesun, sekä puutarhahommat. Siivoukset on nyt tehty, lukuun ottamatta ikkunanpesua, jonka jätin seuraavaan kertaan suuren siitepölymäärän takia. Rikkaruohot on kitketty perennapenkeistä, kesäkukat istutettu ruukkuihin, seimenet kylvetty kasvimaalle ja taimet istutettu kasvihuoneeseen. Nurtsinkin pääsimme jo leikkaamaan pariin kertaan, kun se vallan villiintyi auringonpaisteessa kasvamaan.

Iltasella ja niinä parina sadepäivänä maalasin muutaman pienen akvarellin KuumArt:n Kesänäyttelyn jyrytykseen ja lisäksi intouduin maalaamaan vesiväreillä yhden pienen kuuden kortin ATC-sarjan. Kortit ovat nyt valmiit jos joku haluaa niitä kanssani vaihtaa. Aiemmissa ATC postauksissani on vielä myös vapaita kortteja vaihtoon.


 

  1/6 Valmiina lentoon (57)  -  vaihto Susanna Passojan kanssa



 2/6 Ajattele omalla tavalla (58)  -  vaihto Enkulin kanssa
       


3/6  Täällä kaikki on kaunista (59)  -  vaihto Sussun kanssa



4/6  Kaukana on lähellä (60)  -  vaihto Susanna Passojan kanssa



5/6  Uusia ajatuksia (61)  -  vaihto Sussun kanssa
    



6/6  Kiitos ei maksa mitään (62)  -  vaihto Piia S:n kanssa

6 kommenttia:

  1. Onpa ollutkin ihanat lomasäät. Upeita kortteja olet taas tehnyt. Voisinko varata tuon ajattele omalla tavallasi - kortin.

    Montako varausta minulla on nyt? Sinulla on kolme korttivarausta minulta. Joko lähetän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasin sinulle tuon 2/6 (Ajattele omalla tavalla). Sinulla on nyt myös 3 varausta. Voidaan laittaa postiin tai vielä vähän viivytellä... Sillä pelkäänpä pahoin, että haluaisin sinun korttejasi lisääkin.

      Poista
  2. "Ajattele omalla tavalla" on hyvä kehotus. Kauniita kortteja.

    VastaaPoista
  3. Heippa! Kiva että tykkäsit korteistani ja pyysit vaihtoa! Varasin sulle ne haluamasi. Saisinko minä vaihtareiksi "Täällä kaikki on kaunista" ja "uusia ajatuksia"? Ihanan herkkiä kortteja ja hyvä ajatuksia niissä. Laita mulle s-postia niin vaihdetaan osoitteita: susanna-peltola (at) Hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun vaihto onnistuu. Varasin sinulle toivomasi kortit. Laitan osoitteeni tulemaan sähköpostilla.

      Poista