tiistai 1. joulukuuta 2015

Tilkkutäkki joulukalenteri

Viikonloppuna aloin askarrella Kallelle ja Annille joulukalenteria ja tänään se lopulta valmistui. Kohta lähdemme murun kanssa sitä pikku ystävillemme viemään. Vähän jännittää mitä sisarukset siitä tuumaavat.

Ja tässä ohje kuinka se valmistui jos innostut toteuttamaan tilkkutäkkikalenterin:

Valmiin kalenterin koko: lev 30cm ja korkeus 65cm.


1) Pohjaksi puhdas kartonki, johon liimasin pieniä kuvia, tarroja, kiiltokuvia ym ja sitten piirsin kuville raamit.

2) Leikkelin erivärisistä askartelupapereista luukkukuvien raamien kokoiset lappuset ja liimasin yhdeltä sivulta pohjaan, näin syntyi tilkkutäkki.



3) Kakkupaperin taitoin ja liimasin kiinni ainoastaan kalenterin taustapuolelta, jotta sitä voi kääntää. Näin syntyi pitsilakana, jonka taakse kirjoitin joulurunon.



4) Nukkuvat lapsukaiset piirtelin puuväreillä paperille, sitten leikkasin päänmuodot esiin ja liimasin ne kuviolliselle taustakartongille, jonka vielä yhdistin tilkkutäkkiin liimaamalla.



5) Seuraavaksi piirtelin kirjaimet A & K, koska Anni ja Kalle saavat avata luukut vuoropäivinä ja liimasin luukkuihin tarra numerot, sekä luukkujen sulkemiseen hopeiset tarratähdet.

6) Lopuksi lakanan koristelu valkoisella hileellä ja tilkkujen reunoihin ompeleet piirtämällä.

7) Vihonviimeiseksi liimasin vielä koko kalenterin tukevalle taustapahville ja tein reiän ylälaitaan ripustamista varten. Luvallani saat kopioida ideaani, jos sain askartelun kipinän tarttumaan. 

Ja tässä valmis kalenteri: 


8 kommenttia:

  1. Hieno idea ja kaunis lopputulos!

    Minä tein Kurrekalenterin kaikille blogiystäville piristykseksi. Käyhän kurkkaamassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja siirrynkin tuota pikaa blogiisi katsomaan Kurrekalenteria...

      Poista
  2. Onpas hauska kalenteri!
    Kivaa alkanutta joulukuuta, :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinulle oikein hyvää Joulun odotusta.

      Poista
  3. Kiva kalenteri-idea on sinullakin. Kivaa joulun odotusta sinnekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika yksinkertainen idea, mutta lapset ovat kyllä tykänneet kun luukuista paljastuu pieniä kivoja kuvia. Nykyisin kun kaikki kalenterit tahtoo olla niitä suklaakalentereja, niin tää on vähän erilainen. Ihanaa Joulun odotusta sinullekin!

      Poista
  4. Onpas kivan tuntuinen kalenteri. Omatekemät ne parhaimmat. Hyvää joulun odotusaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oikein mukavaa joulukuuta, jonka päivät uhkaavasti hupenee ja aatto on ovella, nopeammin kuin arvaammekaan. Nautitaan tästä ajasta!

      Poista