tiistai 16. kesäkuuta 2015

Aamulenkin varrelta


 



Ihanaa, aurinkoista tiistaita!

Aamulenkillä pikku koirani kanssa etsimme sinisiä ja liloja kukkia kuvattavaksi fb-haasteeseen.




  
Ja löytyihän niitä vaikka kuinka ja paljon. Kaikki kuvat ei valitettavasti onnistuneet, koska pikku koira talutushihna ranteessani oli niin vilkkaalla haistelutuulella, että tärähtäneitä otoksia taisi tulla enemmän kuin onnistuneita.


Orvokit hohtaa pihalla runsaina, monivärisinä kukintoina. Osa taitaa olla jopa viime vuoden siemenistä levinneitä mutantteja. Moninaisuudessaan ne ovat kyllä tosi viehättäviä isoina kasvualueina.


Käsittämättömän kauniina aamuauringon hehkussa loistavia keltaisia kaunokaisia oli niin paljon, etten malttanut säästellä kuvauksia seuraavaan päivään.





Valtavan suuret Rodorendopensaat kukkivat taloyhtiömme grillipaikan kupeessa mahtavan näyttävästi. Herkät vaalean lilat kukat voi nyt bongata kaikissa vaiheissaan nupusta aukeavaan kukkaan ja täydessä loistossaan keimailevaan kukintoon.



Täällä etelä-Suomessa syreenit näyttävät tosin jo olevan kukintonsa ehtoopuolella, kun taas pohjoisemmassa päästään niiden tuoksusta nauttimaan vasta lähipäivinä. Ehkä ne jossain päin Suomea huumaannuttavat pihapiireissä Juhannuksen kunniaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti