maanantai 22. heinäkuuta 2013

Ruostetta ja kukkaloistoa

Koko kesä on hurahtanut mökillä puutarhaa ja miestä hoidellessa. Muru kun rikkoi kätensä kesäkuussa ja kipsi on vaikeuttanut hänen puuhastelujaan. Minulla on siis ollut mm jatkuva tiskivuoro, mutta kesäkeittiössä aurinkoisessa säässä sekin on juhlaa. Tänä kesänä  on patiot olleet kovassa käytössä ja hyvä niin. Mikä sen ihanampaa kuin kokata ulkona ja herkutella päivänvarjon alla hyvällä salaatilla ja pippurisella pihvillä tai rapealla kalalla.


Hempeä ahkeraliisa on jaksanut palkita minua kastelusta ja on kukkinut koko kesän runsaasti puutarhakatoksen alla mökin etukuistilla. Viime vuonna päällystin säilykepurkkeja servieteillä ja nyt ovat ulkoilmassa ihanasti sieltä täältä ruostuneet. Pöydällä ne on jöpöttäneet tuikkukipon virassa ja olen poltellut niissä sitrus tuoksuja, jotka ovat toimineet yllättävän hyvin tässä tarkoituksessa.



Paikallisen Agrimarketin puutarhamyymälän Tuija on loistava apu kasvihankinnoissa. Asiantuntemuksensa ja iloisen luonteensa vuoksi hänen kanssaan on nautinto tehdä kauppaa. Viime kesänä hän suositteli minulle väriminttua, kun laajensin yhtä kukkapenkkeistäni. Enpä olisi uskonut, että minttu tekee näin upeita kukkia ja kukintoja on vieläpä kymmeniä. Kaupanpäällisenä huumaava tuoksu ja lehtien hyötykäyttö. Olen ajatellut kuivata niitä ja nauttia teestä ja takkatulen leimusta tulevina pimeinä syysiltoina.


Mistähän johtuu, että kaikki ruostunut näyttää minusta niin kauniilta. Olen heikkona rautapurkkeihin ja rasioihin. Unelmien kirpputorilta löysin vuosia sitten rautapurnukan, jossa nyt kukkii auringonkukka. Sama lajike tuntuu viihtyvän myös savisessa virsussa. Pystytimme murun ja naapurin Joken kanssa minulle uuden paviljongin pihamaalle. Se on kesäateljeeni, jossa aistit heräävät luonnon äänistä ja tuoksuista ja inspiroivat maalauksiani. Ateljeehen laitoin myös vanhan ruostuneen hetekan tilkkutäkkeineen ja muhkeine tyynyineen. Päälle ripustin vielä harson, jonka alla voi kärpäsiltä ja kimalaisilta rauhassa katsella päiväunia. Auringonkukan siemeniä kylvin pitkin kevättä parin viikon välein istutusastioihin, tavoitteena saada kukkivia kasveja pitkin kesää. Tavoite onnistuikin varsin hyvin, sillä ensimmäiset kukat hehkuivat jo heinäkuun alussa ja uusia on tullut sitä mukaa kun edelliset on lakastuneet. Ja vielä on parikymmensenttisiä vauvakasveja tulossa loppukesää varten. Hyvä konsti nauttia näistä voimaa ja energiaa antavista keltaisita ihanuuksista koko kesän.

 



Ja eipä hullumpia ole nämä liljatkaan. Kyllä auringin voima on ihmeellinen. En muista milloin luonto olisi ollut näin runsas kuin tänä kesänä. Kaikki kasvit ovat ennätyssuuria ja väripigmentti käsittämättömän runsas, lähes epätodellinen. Kyllä nyt kelpaa...




 

4 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Paranemistoivotuksia miehellesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja toivotukset menivät perille, muruseni kiittää myös :)

      Poista
  2. No heippa, ihania kuvia ja tunnelmia, näitä kesäisiä kuvia on niin mukava katsella kun sade ropisee...
    terkuin,-))m

    VastaaPoista
  3. Ihania kukkasia! Pistänpä korvan taakse ensi kesää varten tuon auringonkukkavinkin :)

    VastaaPoista